10/10/2024
Kirjoittanut: Päijänne-Leader
Hartolan, Padasjoen, Sysmän ja Heinolan yritysten investointihalukkuus on heikentynyt merkittävästi, kun investointituen tasoa laskettiin 1. lokakuuta 2024. Pohjoinen Päijät-Häme poistettiin II-tukialueesta, ja sen tilalle nostettiin Kotkan, Haminan ja Pyhtään seudut työ- ja elinkeinoministeriön asetuksen myötä. Tämä päätös iskee suoraan alueen kehityspotentiaaliin, sillä investointihalukkuus oli jo ennestään matala. Mikroyritysten investointitukitasoa leikattiin 5–15 prosentilla, mikä entisestään vaikeuttaa yritysten kykyä toteuttaa investointeja.
Aluetukitaso määrittelee mm. Leader-investointituessa investointituen suuruuden. Aluetuella pyritään vähentämään alueiden välisiä kehityseroja ja tukemaan heikompien alueiden taloudellista kasvua. Se on erityisen tärkeää Pohjoisen Päijät-Hämeen kaltaisilla alueilla, joissa korkea työttömyys, harva asutus ja rakenteelliset talousongelmat vaikeuttavat kehitystä. Aluetuen avulla pyritään edistämään investointeja, jotka tuovat uusia työpaikkoja ja lisäävät alueen elinvoimaa.
Aluetukitasoja on kolme. Vuonna 2022 pohjoinen Päijät-Häme nostettiin alhaisimmasta luokasta keskimmäiseen luokkaan. Hartolaa, Heinolaa, Padasjokea ja Sysmää II-tukialueena perusteltiin näiden kuntien taloudellisilla haasteilla ja rakennemuutoksella. Maaseuturahasto ennätti noudattaa uusia tukitasoja vähän yli vuoden ajan ennen kuin tukitasoja leikattiin Valtioneuvoston toimesta.
Investointituki on yrityksille tärkeä väline, sillä tuki tekee investoinneista houkuttelevampia ja vähemmän riskialttiita. Tuen avulla yritykset voivat toteuttaa investointeja nopeammin, suuremmassa mittakaavassa tai laadukkaammin kuin ilman tukea. Aina silloin tällöin myös tärkeitä investointeja jäisi kokonaan toteuttamatta ilman investointitukiporkkanaa. Yritysten investoinnit ovat ratkaisevia alueen tulevaisuuden kannalta, sillä ne synnyttävät uusia työpaikkoja, lisäävät paikallista kilpailukykyä ja vahvistavat taloudellista elinvoimaa.
Pk-yritysbarometrin syksyn 2024 tilastot heijastavat synkkää näkymää Pohjoisen Päijät-Hämeen alueella. Investointiodotukset ovat voimakkaasti negatiiviset, mikä viestii siitä, että yritykset eivät näe investointimahdollisuuksia entiseen tapaan. Tämä on huolestuttavaa, sillä investoinnit ovat elintärkeitä alueen kehityksen ja elinvoiman kannalta.
Samaan aikaan, kun Pohjoisessa Päijät-Hämeessä kamppaillaan investointitukien leikkausten kanssa, Kaakkois-Suomessa haetaan aktiivisesti kansainvälisiä investointeja. Esimerkiksi Kotkan ja Haminan seudulla suunnitellaan merkittäviä laitosinvestointeja vihreän vedyn ja uusiutuvan energian tuotantoon.
Kun Pohjoinen Päijät-Häme tiputettiin aluetukitasossa alempaan luokkaan, samalla nostettiin Kotka, Hamina ja Pyhtää korkeampaan luokkaan. Syynä tähän on, että vain tietty määrä alueita voi olla korkeammissa tukitasoluokissa.
Kymenlaakson tukitaso nosto mahdollistaa nyt mm. suurille yrityksille investointituen ja parantaa kansainvälisten yrityksien kiinnostusta toteuttaa investoinnit alueella. Tyrkyllä alueella on ollut mm. Kotkaan akkumateriaalin koelaitos, Haminaan Gogolen datakeskuksen laajentaminen ja suomalais-kiinalaisen yrityksen akkumateriaalien esikäsittely- ja kierrätyslaitosprojekti. Harmillisesti pohjoiseen Päijät-Hämeeseen ei ole ollut tyrkyllä vastaavia investointeja.
Etelä-Päijänteelle tuodaan kyläautoja – Padasjoen ja Sysmän kokeilu käynnistyy kesällä 2025
24/04/2025
Vesivehmaa Asikkalasta on Suomen Vuoden kylä 2025
17/04/2025
Opintomatka Pellinkiin: Asuttavuutta ja kestäviä ratkaisuja saaristosta kyliin
16/04/2025
Päijänne-Leader ry:n kevätkokous 29.4.2025
15/04/2025
Palvelumuotoiluopas kylätoimijoille
09/04/2025