Vuoden nuori paikallistoimija nimitys Artjärvelle

08/09/2025

Kirjoittanut: Päijänne-Leader

Päijänne-Leader

Suomen vuoden nuorena paikallistoimijana palkittu henkilö on osoittanut toiminnallaan aktiivista otetta kylien kehittämiseen. Luukas Vaara on 24-vuotias nuori Orimattilan Artjärveltä. Hän on innostava ja yhdistävä voima kotikylänsä kehittämisessä.

Perusteluja valinnalle oli lukuisia; Luukas on ollut luomassa kunnan ja kylien välistä yhteishenkeä sekä yhdistysten välistä yhteistoimintaa. Hän on aktiivinen yhdistystoimija ja monessa mukana. Hän on toiminnallaan mm. parantanut alueen näkyvyyttä ja rikastuttanut tapahtumatarjontaa.

Erityistä valinnassa on se, että Vaara on syntyjään Artjärveläinen. Nykyisin hän asuu Salossa ja pelaa Vilppaan riveissä ammattilaisena koripalloa. Into kotikunnan kehittämiseen on kuitenkin pysynyt edelleen. ”Yhdistystoiminnassa saa toteuttaa niitä taitoja, mitä urheilussa ei pysty mm. graafinen suunnittelu, markkinointi ja tapahtumanjärjestäminen. Haluan kannustaa kaikkia nuoria mukaan vapaaehtoistyöhön. Niissä voi oppia paljon uutta ja ne voi avata ovia vaikkapa työelämään”, kiteyttää Luukas.

“Luukas on tuonut kylätoimintaan kipinää ja vipinää innovatiivisuudellaan. Tällaisia aktiivisia nuoria tarvittaisiin kylissä paljon enemmänkin”, pohtii Päijät-Hämeen Kylien kyläaktivaattori Tiina Västilä.

Suomen Kylät ry palkitsee vuosittain aktiivisia kyliä ja kylätoiminnassa ansioituneita henkilöitä. Valinnalla halutaan nostaa esiin aktiivisia kyliä ja henkilöitä, jotka ovat olleet panoksellaan kehittämässä paikallista kylätoimintaa.  Vuoden nuori paikallistoimija palkitaan Suomen Kylät ry:n nuorisojaoston esityksestä nyt viidettä kertaa.

Palaa ajankohtaisiin

Aiemmat

Tulevaisuus maaseudulla – maaseutututkijoiden tapaaminen Kuortaneella

05/09/2025

Apua julkisen rahoituksen hakuun – kerro kehitystarpeistasi

02/09/2025

Nuoret mukaan kylätoimintaan!

21/08/2025

Tietoa asuttavuudesta – paikallisesti

20/08/2025

Kärkölän Syötävän hyvät kylät -hanke edistää ruokamatkailua

15/08/2025