Ruoka on huoltovarmuutta, mutta ennen kaikkea ihmisiä

10/06/2026

Kirjoittanut: Päijänne-Leader

Päijänne-Leader

Kun puhutaan huoltovarmuudesta, monelle tulee mieleen elintarvikevarastot ja kriisivarautuminen. Kansallinen ruokastrategia (Onnellisen ruoan maa) muistuttaa kuitenkin yhdestä hyvin konkreettisesta asiasta. Huoltovarmuus alkaa tuottajista ja siitä, että meillä on tekijöitä myös tulevaisuudessa. Ilman tuottajia ei ole huoltovarmuutta.

Kuka tuottaa ruoan tulevaisuudessa?
Perinteisesti maatilat ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle, mutta tämä ketju ei ole enää yhtä itsestään selvä. Sukupolvenvaihdoksia jää tekemättä, ja monella tilalla tulevaisuus on auki. Samanaikaisesti näkyy kuitenkin toinen toiveikas suunta. Yhä useampi uusi tekijä kiinnostuu ruoantuotannosta. Alalle tullaan eri polkuja pitkin, ei vain jatkajina, vaan myös uuden rakentajina. Uusilla tuottajilla on usein mukanaan osaamista aiemmasta työurasta, halua kehittää kestävää tuotantoa, kokeilla uusia ratkaisuja ja rakentaa paikallista elinvoimaa.

Tuotanto riippuvaista ja keskittynyttä
Suomessa ollaan monessa mielessä hyvällä mallilla. Suurin osa ruuasta voidaan tuottaa kotimaassa, mikä luo vahvan pohjan myös poikkeustilanteisiin. Silti järjestelmä ei ole täysin omavarainen. Ruoantuotanto riippuu tuonnista, kuten energiasta, siemenistä ja lannoitteista. Samoin tuotanto Suomessa on maantieteellisesti keskittynyttä. Siksi ruokastrategiassa korostetaan, että huoltovarmuutta pitää rakentaa viisaasti esimerkiksi kierrättämällä ravinteita ja lisäämällä uusiutuvan energian käyttöä. Myös volyymeihin perustuvan tuotannon rinnalle tarvitaan paikallisiin arvoketjuihin perustuvaa vuorovaikutteista tuotantoa.

Yhteinen tehtävä
Ruokajärjestelmä tarkoittaa kokonaisuutta, joka kattaa kaikki ruuan tuottamiseen ja kuluttamiseen osallistuvat toimijat. Ruokajärjestelmän tehtävä on tuottaa ruokaturvaa, ravitsemusta sekä huoltovarmuutta. Huoltovarmuus ei ole vain tuottajien asia. Se on ruokaketju tiloilta elintarviketeollisuuteen, kuljetuksiin, kauppoihin ja kuluttajiin. Kaikkien pitää toimia yhteen, myös silloin kun maailma ympärillä heittelee.

Palaa ajankohtaisiin

Aiemmat

Omplyn etävastaanottolaitteet tulevat Lusiin ja Kuorttiin

10/06/2026

Kylien kotisivut kuntoon, mitä tilaisuussarjassa opittiin?

03/06/2026

Orimattilan kyläpäivät ja puistotreffit tuovat kaikenikäiset yhteen

26/05/2026

Ilmastoviisaus kylissä on arjen varautumista

18/05/2026

Kylien digi-iltakiertue kokosi kyläläisiä keskustelemaan digiturvasta ja tekoälystä

15/05/2026