13/08/2026
Kirjoittanut: Anne Rauhamäki
Tennilän kyläkoulun vanha piharakennus saa uuden elämän – kuinka hanke sai alkunsa ja mitä sen toteutus vaatii?
Terhi ja Oskari Hentilä löytyvät Tennilän entisen kyläkoulun pihasta levittämästä antiikkilaastia saunan muuriseinään. Avustavan timpurin hommia olisi tarjolla, mutta kieltäydyn kohteliaasti. Malttavat kuitenkin keskeyttää hommat haastattelun ajaksi.
Hankerahoituksen hakemisesta olisi tarkoitus jutella. Käynnissä on hanke Tennilän kyläkoulun ulko- ja saunarakennuksen kunnostamiseksi kyläläisten käyttöön.
Tennilän kyläkoulu ostettiin kunnalta 1999 ja perustettiin osuuskunta sitä hallinnoimaan. Terhi Hentilä on ollut osuuskunnassa puheenjohtajana vuodesta 2021. Koululla toimii tällä hetkellä ryhmäperhepäiväkoti, ja tiloja vuokrataan erilaisiin tilaisuuksiin ja ryhmäliikuntaan. Lisäksi koululla on talonmiehen asunto. Ulkorakennuksessa on puuvarasto, vanhat koulun ulkovessat, opettajan sikala (!) sekä sauna pukuhuoneineen.
– Pari-kolme vuotta sitten Oskari alkoi puhua, että koulun ulkorakennus on aika huonossa kunnossa, pitäiskö sille tehdä jotain, Terhi kertoo. – Kukaan ei sitten yllättäen ruvennut hommiin niin piti itse aloittaa. Tää vaatii sen, että joku menettää hermonsa ja päättää, että ok, mä nyt vaan hoidan tän, Oskari naureskelee.
Hankerahoituksella sauna- ja pukuhuonetilat kunnostetaan käyttökuntoon ja varastotilat sellaisiksi, että polttopuut ja liikuntavälineet saadaan suojaan. Lisäksi uusitaan sähkökeskus, jotta ulkorakennukseen saadaan turvallisesti sähköä.
Aiemmin on haettu Kotiseutuliitolta tukea koulun vesiputkien korjaamiseen, joten prosessi oli periaatteessa tuttu. Mutta. – Jos menee itse kirjautumaan Hyrrään ja katsoo sitä hakemuslomaketta niin siitä ei kyllä tuu yhtään mitään, Oskari tunnustaa heti alkuunsa. Hän on myös yrityksensä puolesta tehnyt monenlaisia tukihakemuksia, joten ihan noviiseja niissä hommissa ei oltu, mutta silti vähän hirvitti. – Se on todella synkkää, kun se on sama lomake tämmöselle pienelle kymppitonnien remonttihankkeelle kuin miljoonien eurojen rakennushankkeelle, eli hakemuksessa on paljon asioita joita ei pysty tai tarvitse pienissä hankkeissa tehdä. On siis kyllä syytä ottaa heti se Leaderin ammattilainen mukaan.
– Sanoin Terhille, että minä hoidan ne remonttiin liittyvät kilpailutukset ja summat, tehkää te semmoinen hakemusteksti, että siinä on kaikki tarvittavat sanat, mitkä myöntöperusteissa vaaditaan, Oskari kuittaa. Ja on ihan oikeilla jäljillä siinä mielessä, että kun Leaderin hallitus hakemuksia käsittelee, siellä katsotaan, miten hyvin hakemus vastaa strategisiin painopisteisiin ja toimintaryhmän valintakriteereihin.
Kyläturvallisuus oli hankkeessa tärkeä näkökulma. – Meillä on tehty jo vuosia sitten kysely kyläturvallisuudesta ja selvitetty, mitä taitoja ja tarvikkeita löytyy. Koululle on hankittu aggregaatti, ja täällä on oma kaivo, joten täältä saa tarvittaessa vettä ja varavirtaa. Koulu myös tarvittaessa lämpiää puilla. Nyt sitten tehdään vielä lisäksi peseytymis- ja varastotilat, Terhi kertoo.
Helppoa tarvittavan rahasumman arvioiminen ei ollut. – Ihan mahotonta tietää etukäteen, mitä kaikkea ja montako ruuvia tämmöiseen kunnostusurakkaan tarvitaan ja kuitenkin kaikki rahasummat ja talkootunnit pitäisi olla selvillä etukäteen. Piti vähän niin kuin sammakon selästä nuolla ne summat, mutta yllättävän hyvin ne kuitenkin ovat toteutuneet, Oskari vitsailee.
Hakemuksen kanssa oltiin liikkeellä hyvissä ajoin jo 2025 lopulla. Leaderista saatiin vinkki, että kannattaa laittaa hakemus sisään alkuvuodesta, kun on uutta myöntövaltuutta. – Hakemusta tehtiin alkuvuodesta ja muutaman lisäselvityksen jälkeen tuli sitten kuitenkin vähän kiire niin, että Anu (Taipale Päijänne-Leaderistä) soitteli maaliskuussa, että hallituksen kokous on ihan just ja nyt pitäisi saada tämä hakemus valmiiksi. Ensimmäiset talkoot oli tietenkin sovittu tyyliin seuraavaksi viikonlopuksi ja vähän jännitti, meneekö hakemus varmasti läpi vai tehdäänkö homma omasta pussista, Hentilät muistelevat.
Myönteinen päätös saatiin ja työt aloitettiin välittömästi. Hankeaikaa varattiin vuoden 2026 loppuun, koska Hentilät haluavat saada työt tehtyä mahdollisimman nopeasti. – Kolmen viikon päästä on valmista, Oskari lupaa ja katoaa saunalle levittämään toista kerrosta antiikkilaastia muuriin.
Yhteisöllisyys on hankkeessa toteutunut yli odotusten. – Kylällä asuu noin 300 ihmistä, ja talkoissa oli molempina viikonloppuina noin 30 ihmistä, eli aika hyvä osallistumisprosentti, Terhi hehkuttaa.
Vertaistukea tarjolla hakijoille
Oskari pohtii vielä hankebyrokratiaa ja kiittelee Leaderista saamaansa apua. – Mutta kyllä sellainen vertaistukikin voisi olla hyvä. Että kokeneemmat tukien hakijat auttaisivat noviiseja. Minulta ainakin voi tulla kyselemään vertaistukea, soittaa vaan ja tuo vaikka pullat, niin minä keitän kahvit ja istutaan ja katsotaan hakemus kuntoon.
Älykkäät kylät -hankkeet kokoontuvat Kouvolassa 23.9.
05/08/2026
Digitaaliset tarinapolut ja pelillisyys tuovat uutta potkua Päijät-Hämeen kylämatkailuun
03/07/2026
Kevään 2026 hankepäätöksien yhteenvetoa
12/06/2026
Maatilahautomo hautumassa
11/06/2026
Omplyn etävastaanottolaitteet tulevat Lusiin ja Kuorttiin
10/06/2026