Päijänne-LeaderPäijänne-Leader

Rahoitusta maaseudun kehittämiseen

Hae rahoitusta
Päijänne-Leader

Leader-rahoitusta erilaisiin toimiin, joilla voit parantaa oman kotiseutusi viihtyisyyttä ja palveluja.

Leader-hankerahoitus

Hyvässä hankkeessa syntyy jotakin uutta, joka kehittää ja edistää toimintaa. Hyvä hanke sopii paikalliseen kehittämisstrategiaan ja sen tavoitteena on parantaa elinoloja, ympäristöä, harrastusmahdollisuuksia, palveluita tai yrittäjyyden edellytyksiä. Hankkeella lisätään viihtyisyyttä, yhteistyötä, yhteisöllisyyttä tai kansainvälisyyttä.

Hankkeiden hakijoina voivat olla muun muassa yhdistykset, oppilaitokset, tutkimuslaitokset, kunnat, seurakunnat ja säätiöt. Hankkeiden on oltava yleishyödyllisiä, eli tuki ei saa kohdistua harvoille, ennalta määrätyille edunsaajille. Hankkeen pääasiallinen tarkoitus ei saa olla taloudellinen toiminta tai voiton tavoittelu. Kuntien perustehtäviin lukeutuvaa kehittämistä tai investointeja ei voida tukea.

 

Päijänne-Leader

Rahoitusta maaseudun kehittämiseen

Kehittämishankkeet

Kehittämishankkeella turvataan ja kehitetään maaseudun palveluja sekä uudistetaan ja monipuolistetaan maaseutualueiden taloutta. Tavoitteena on yhteistyön kautta löytää uusia ratkaisuja.

Kehittämishankkeiden maksimitukiprosentti on 85 %. Vähintään 15 % omarahoitus voi yleishyödyllisissä hankkeissa olla rahaa ja/tai talkoita hankkeen hyväksi.

Tukea voi hakea julkis- tai yksityisoikeudellinen yhteisö, kuten oppilaitos, kunta, järjestö, urheilu- tai liikuntaseura, kulttuuriyhdistys, kyläyhdistys tai osuuskunta.

Hankkeessa voidaan esimerkiksi toteuttaa tapahtuma, joka parantaa kylän yhteishenkeä tai teettää kylälle maisemanhoitosuunnitelma tai jokin muu yleistä viihtyvyyttä parantava suunnitelma. Hankkeella voidaan myös esimerkiksi kehittää matkailua ja luontopohjaisia hyvinvointipalveluita. Lisäksi hankkeella voidaan luoda biotaloudesta työllisyyttä ja kasvua tai hyödyntää digitalisaation mahdollisuuksia.

Yleishyödyllistä kehittämishanketukea voidaan myöntää ohjelman mukaisesti:
– koulutustoimenpiteisiin ja tiedonvälitykseen
– selvityksiin ja suunnitelmien laatimiseen
– yleishyödyllisiin paikallisiin investointeihin
– maaseudun palvelujen kehittämiseen
– kylien kehittämiseen
– kulttuuri- ja luonnonperinnön säilyttämiseen ja ennallistamiseen
– yrittäjien yhteistyötä edistäviin yhteistyöhankkeisiin

Hankkeissa hyväksyttävät kustannukset ovat:
– tarpeellisia ja kohtuullisia
– palkkaus- ja palkkiokustannukset
– matkakustannukset
– ostopalveluiden hankinta
– vuokrakustannukset
– muut hankkeen toteuttamisesta aiheutuvat kustannukset
– luontoissuoritukset (talkootyö)

 

 

Investointihankkeet

Voit saada rahoitusta myös energiatehokkuutta, energian säästöä ja uusiutuvaa energiaa lisääviin investointeihin, vesistöjen tilaa parantaviin investointeihin ja luonnon monimuotoisuutta edistäviin investointeihin. Tärkeää on, että rahoitettava kohde tulee yleiseen ja yhteiseen käyttöön.

Tukea voi hakea julkis- tai yksityisoikeudellinen yhteisö, kuten kyläyhdistys, urheilu- tai liikuntaseura, kunta tai osuuskunta.

Yleishyödyllisen investoinnin tukiprosentti on 65 % ja maksimi julkinen tuki 100.000 € / hanke.

Yleishyödyllisten investointihankkeiden yksityinen rahoitus voi olla kokonaan vastikkeetonta työtä. Vastikkeettoman työn arvo on 20 € henkilötyötunti. Jos työssä käytetään traktoria tai siihen rinnastettavaa konetta, tulee tähän lisäksi vielä 40 € konetyötunti. Vastikkeettoman työn tekijän tulee olla vähintään 15-vuotias.

 

Pienhankkeet

Joskus pienelläkin teolla voi olla suuri merkitys. Pienhankkeessa voi saada rahoitusta korkeintaan 8000 euron kehittämishankkeeseen tai investointiin. Pienhankkeen menettelyt ovat tavallista kehittämishanketta yksinkertaisemmat. Tukea voi hakea yleishyödylliseen kehittämiseen tai investointiin.

Pienhankkeen kustannusarvio voi olla 2000-8000 € ja tukiprosentti siihen määräytyy hanketyypin (investointi/kehittäminen mukaan). Pienhankkeiden tuki maksetaan tuotosperustaisesti kertakorvauksena.

Älykäs kylä - hankkeet

Älykkäät kylät -yhteistyöhanke on kehittämishanke, jossa vähintään kaksi toimijaa etsii yhdessä ratkaisua haasteeseen. Toimijat voivat olla esimerkiksi kyliä tai vaikkapa kylä ja kehittäjäorganisaatio yhdessä. Älykkäät kylät -hankkeella edistetään uudistumista, uusia ratkaisuja, rohkeita kokeiluja, uusia kumppanuuksia ja verkostoitumista niin aluetasolla kuin valtakunnallisesti ja kansainvälisestikin.

Älykkäät kylät -hanke on useamman vuoden projekti, johon voi liittyä myös yleishyödyllisiä investointeja. Tuki investointeihin haetaan erikseen.

Valmisteluraha

Älykkäät kylät -hankkeen sekä yritys- tai viljelijäryhmähankkeen valmisteluun voi saada 5000 euron valmistelurahan.
Valmistelurahalla voi selvittää, onko hankkeelle onnistumisen edellytyksiä, tehdä hankkeen ”markkinakartoituksen”. Ehtona valmistelurahan myöntämiseen on hakijan aito pyrkimys kehittämiseen.

Hankkeen hakeminen pähkinänkuoressa

  1. Hakijalla on idea, jonka kanssa hän ottaa yhteyttä Leader-toimistoon.
  2. Idean rahoituskelpoisuudesta keskustellaan ja hakijaa neuvotaan hakemuksen laatimisessa.
  3. Hakija jättää sähköisesti hakemuksen HYRRÄ-hakujärjestelmään.
  4. Tarvittaessa hakemusta täydennetään.
  5. Leader-hallitus käsittelee hakemuksen, tekee päätöksen ja antaa lausunnon Hämeen ELY-keskukselle.
  6. Hämeen ELY-keskus tekee laillisuustarkastuksen ja lähettää virallisen rahoituspäätöksen hakijalle.
  7. Hanketta toteutetaan hankesuunnitelman mukaisesti.
  8. Hankkeeseen haetaan maksatusta, hankkeen aikana tai sen loppuessa.
  9. Hankkeeseen tehdään maksupäätös.
  10. Rahat maksetaan hakijan tilille.
Päijänne-Leader

Hankkeiden valintakriteerit ja rahoituslinjaukset

Yleiset vaatimukset rahoitettaville hankkeille:

  • CAP27-ohjelman, lakien, asetusten ja Päijänne- Leaderin strategian mukainen
  • Hanke on kestävä ja sillä on pysyviä vaikutuksia
  • Hanke on realistinen ja resurssitehokas
  • Hankkeen tavoitteet ovat selkeät ja toteuttamiskelpoiset
  • Hakijalla riittävät taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset hankkeen toteuttamiselle
  • Hankkeen sisältö ei ole hakijan perustoimintaa
  • Hanke on paikallislähtöinen
  • Hakija on rekisteröity yhdistys, kunta, säätiö tms.
Kehittämishankkeiden valintariteerit
Päijänne-Leader

Hankkeen toteuttaminen

Tuettavien hankkeiden toteuttamista ohjaa ennen kaikkea niiden hyväksytty hankesuunnitelma. Tukipäätöksestä löytyy myönnetyn tuen ja muun rahoituksen määrät sekä hyväksyttävien kulujen enimmäismäärät.

Tukea maksetaan syntyneiden kustannuksien perusteella, hankkeelle myönnetyn tukiprosentin mukaisesti. Kustannukset voivat syntyä haettuna hankeaikana, ei ennemmin eikä myöhemmin.

Neuvoja ja ohjeita saa ja kannattaa kysyä myös Leader-toimistolta!

Päijänne-Leader

Maksuhakemuksen tekeminen

Tuen maksua haetaan jälkikäteen, toteutuneiden kustannusten perusteella tai kertakorvauksena, hankkeen kustannusmallista riippuen. Maksuhakemus tehdään Hyrrä-järjestelmässä.

Tuen maksaminen vie aikaa käsittelytilanteesta riippuen noin 1-3 kuukautta. Käsittelyaikaa nopeuttaaksesi huolehdithan, että maksuhakemuksellasi on mukana kaikki tarvittavat liitteet.

Maksuhakemuksen käsittelee ELY-keskus, mutta sen tekemiseen voit kysyä neuvoja Päijänne-Leaderin toimistolta.

Päijänne-Leader