23/08/2024
Kirjoittanut: Anne Rauhamäki
Mikä tekee alueesta houkuttelevan ympärivuotiseen asumiseen tai kesämökkeilyyn? Haluavatko syrjäkylillä syntyneet ja kasvaneet jäädä tai muuttaa takaisin, muuttaako alueelle uusia perheitä? Onko alueella toimivat liikenneyhteydet ja palveluita?
Tätä selvitetään Asuttava Päijät-Häme -hankkeessa yhdessä asukkaiden kanssa. Asuttavuus tarkoittaa, että asukkaille on työpaikkoja, asuntoja, koulu, liikenneyhteydet, yhteisöllisyyttä – kaikkea sitä, mitä ihminen ja kestävä yhteiskunta tarvitsee arkiseen elämiseen.
Tieteellisellä lähestymistavalla käytännön toimiin
Asuttavuus- eli habitability-menetelmä kehitettiin Ahvenanmaan saaristossa Kökarin saarella kolme vuotta sitten Åbo Akademin Saaristo-instituutin toimesta ja sen pohjalta on toteutettu asuttavuusanalyysejä erilaisille saaristoalueille. – Tässä hankkeessa pilotoidaan menetelmän soveltuvuutta Manner-Suomen alueelle, sillä samat erityispiirteet toteutuvat myös monissa pienissä Suomen manneralueella sijaitsevissa kylissä. Näitä ovat mm. pitkät etäisyydet palveluihin, asukkaiden väheneminen ja ikääntyminen, asukkaiden suuri kausivaihtelu ja siitä aiheutuvat erilaiset haasteet, listaa projektipäällikkö Lotta Mallinen Päijänne-Leaderista.
Hankkeen toimenpiteet toteutetaan Päijänne-Leaderin toiminta-alueella. Pilottialueita, jossa analyysia toteutetaan, valitaan kolme kappaletta. Alueet voivat olla yhden kylän, kyläryhmän tai jopa kunnan kokoisia, mutta alueiden tulee olla erilaisia ja vastata erityisyydessään hankkeen tavoitealueita. – Tähän hankkeeseen pyritään saamaan mukaan 3 kyläyhteisöä Päijät-Hämeestä ja Pertunmaalta, Mallinen kertoo. – Asikkalan Kalkkinen on alustavasti mukana hankkeessa, ja muut suunnitellut pilottikylät ovat eri puolilta Päijänne-Leaderin aluetta, jotta saisimme kattavammin tuloksia alueelta.
Paikallistietoa laajempaan käyttöön
Osallistuvien kyläyhteisöjen vakituisten ja vapaa-ajan asukkaiden kanssa järjestetään ensi talven aikana yhteisiä työpajoja, joissa pyritään tuottamaan konkreettista tietoa ja suosituksia, jotka auttavat parantamaan asuttavuutta. – Loppuraportit ovat julkisia ja tuloksia jaetaan kaikkien alueen toimijoiden hyödynnettäväksi hankkeen päättyessä. Tavoitteena onkin, että hankkeista ja sen tuloksista voitaisiin hyötyä myös muualla alueellamme, Mallinen sanoo.
Asuttava Päijät-Häme -hankkeen nettisivut on julkaistu, ja syksyllä päästään kohti käytännönläheisempiä toimia. – Konkreettinen lopputulos on raportti, joka kuvastaa alueen asuttavuutta. Sen pohjalta voidaan tehdä esimerkiksi kyläsuunnitelma, jossa on listattu kyläyhteisön tavoitteita ja kehityskohteita ja mietitty toimintasuunnitelma niiden edistämiseksi. Kyläsuunnitelma voi sitten toimia apuna esimerkiksi haettaessa rahoitusta kylän yhteisille hankkeille, Mallinen kannustaa.
Asuttavuushanke toimii myös tiiviissä yhteistyössä muiden habitability-hankkeiden kanssa. – Savonlinnan Kylät ry toteuttaa omalla alueellaan vastaavan pilottikokeilun sisämaan saaristoalueella ja he toimivat kumppaneinamme hankkeessa. Lisäksi meillä on paljon yhtymäkohtia Älykkäät toimijat – Viisaat kylät -hankkeen kanssa, joka myös käynnistyi samoihin aikoihin Päijänne-Leaderin alueella, Mallinen kertoo.
Hankkeen nettisivut
Hankkeen Facebook-sivut
Tule mukaan Älykkäät toimijat – Viisaat kylät -hankkeen alkuvuoden tilaisuuksiin!
19/12/2024
Nuoriso-Leader rahoitusta sai yhteensä 16 projektia vuonna 2024
17/12/2024
Asuttava Päijät-Häme -hanke starttaa työpajoilla
13/12/2024
Vesijärven tila paranee myös Leader-rahoituksella
12/12/2024
ÄlliTälli-hankkeen kuntakierros päätökseen – seuraavaksi kohteiden valinta ja kylille jalkautuminen
05/12/2024