Kalkkisiin talkoiltiin kotalaavu ja pidettiin Halloween avajaisjuhlat

10/01/2025

Kirjoittanut: Päijänne-Leader

Päijänne-Leader

Nuorten ideapajassa helmikuun lopussa vuonna 2024 syntyi idea hengailupaikasta, ja kylään haluttiin myös lisää tapahtumia nuorille. Meidän kylä -osallistumishankkeessa yhdistysten päättäjät kuulivat nuorten toiveet, ja ryhdyttiin yhdessä toteuttamaan niitä. Suunnittelua jatkettiin ja saatiin idea kotalaavusta, johon haettiin keväällä Päijänne-Leaderilta pienhankerahoitusta. Syksyllä kotalaavun osat vihdoin saapuivat, ja päästiin talkoilemaan perustukset kuntoon ja kotalaavu kasaan. Talkoissa nähtiin myös kylän reippaita ja taitavia nuoria.

Kotalaavu avattiin pyhäinpäivänä Halloween tapahtumassa, jonka nuoret suunnittelivat ja järjestivät aikuisten tukemana. Ulkosalla paistuivat makkarat, hampurilaiset ja letut. Herkuttelun lomassa menoa ja meininkiä riitti nuorisoseurantalo Pörskälän salissa diskon merkeissä. Livemusiikistakin saatiin nauttia, kun Itä-Hämeen Ilves ja Hoodikissa ottivat räpäten lavan haltuun. Tapahtumassa oli myös pukukilpailu. Parhaan asun tittelin sai robotti, jolla oli itse tehdylle asulleen aivan mahtava tarina. Illan kruunasi nuorison odottama kauhuleffa. Olivatpa niin kivat pirskeet, että ehkäpä näistä tehdään vuosittainen perinne, pohtii Piia Tamminen kyläyhdistyksestä.

Projekti oli osa ERAMUS+ rahoitteista nuorten osallistumishanketta.

Kuva: Kalkkisten nuorisoseura

Palaa ajankohtaisiin

Aiemmat

Paikalliskehittämisen kunniamaininnat jaettiin kevätkokouksessa 29.4.2025

30/04/2025

Etelä-Päijänteelle tuodaan kyläautoja – Padasjoen ja Sysmän kokeilu käynnistyy kesällä 2025

24/04/2025

Vesivehmaa Asikkalasta on Suomen Vuoden kylä 2025

17/04/2025

Opintomatka Pellinkiin: Asuttavuutta ja kestäviä ratkaisuja saaristosta kyliin

16/04/2025

Päijänne-Leader ry:n kevätkokous 29.4.2025

15/04/2025