Arrakosken kylänuoret ryhtyivät ideasta toimintaan

28/08/2024

Kirjoittanut: Anne Rauhamäki

Päijänne-Leader

Nuorten jalkapallonharrastusmahdollisuudet lisääntyivät Arrakoskella, kun nuoria kuultiin aidosti ja ryhdyttiin yhdessä toimeen. Joukko nuoria kokoontui tammikuussa kyläyhdistyksen kutsumana suunnittelemaan, mitä toimintaa he toivoisivat kylälle. Esiin nousi moniakin ajatuksia, mutta lopulta päädyttiin toteuttamaan jalkapalloharrastamiseen liittyvää projektia. Kevään aikana suunniteltiin kylän pelikentän kunnostamista mm. uusia maaleja. Kesän aikana kentällä pidettiin kerran viikossa ohjattuja treenejä ja aktiivista omatoimista harjoittelua.

Hyvänmielen projekti huipentui kentällä pidettyyn Eloturnaukseen 3.8. Pelaajien ja valmentajien lisäksi paikalle saapui vanhempia, sisaruksia, isovanhempia ja yleisöä luoden ihanaa yhteisöllisyyttä. Tapahtumassa oli myös liikunnan kokeilupisteitä ja kahvioteltta. Turnauksesta toivottiin jokavuotista tapahtumaa. Nuoria ja tapahtumaa tukemassa olivat: Arrakosken kyläyhdistys, Padasjoen kunta, Padasjoen Yritys sekä Päijät-Hämeen liikunta ja urheilu.

Turnauksen sijoitukset olivat:

  1. sija Kyläpojat
  2. sija Arrakoski
  3. sija Kuhmoinen

Vielä on pitämättä kiitos- ja palauteilta, jossa kuullaan nuorten ajatuksia siitä, mitä he oppivat projektissa sekä miten tapahtumaa voisi kehittää ensi vuonna. Kaiken kukkuraksi projektin myötä saatiin pari nuorta kyläyhdistyksen hallitukseen mukaan. Projektin toteuttamiseen saatiin rahoitusta ERASMUS+ nuorten osallistumishankkeesta. ”Meidän kylä” -hanketta hallinnoi Päijänne-Leader ry.

Mikäli teidän kylää tai yhdistystä kiinnostaisi saada tukea nuorten mukaan innostamiseen, ota yhteyttä nuorisoaktivaattori Tiinaan: tiina.vastila@paijanne-leader.fi tai 044 7124208
Muista myös Nuoriso-Leader rahoitus: https://paijanne-leader.fi/nuoret/

 

Palaa ajankohtaisiin

Aiemmat

Tule mukaan Älykkäät toimijat – Viisaat kylät -hankkeen alkuvuoden tilaisuuksiin!

19/12/2024

Nuoriso-Leader rahoitusta sai yhteensä 16 projektia vuonna 2024

17/12/2024

Asuttava Päijät-Häme -hanke starttaa työpajoilla

13/12/2024

Vesijärven tila paranee myös Leader-rahoituksella

12/12/2024

ÄlliTälli-hankkeen kuntakierros päätökseen – seuraavaksi kohteiden valinta ja kylille jalkautuminen

05/12/2024