01/04/2025
Kirjoittanut: Päijänne-Leader
Kylä lähtee liikkeelle on Päijät-Hämeen liikunnan ja urheilun Leader-hanke, joka pyrkii edistämään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia ja liikunnallista aktiivisuutta kylissä. Hankkeen tavoitteena on lisätä tietoisuutta liikunnan merkityksestä ja kehittää uusia toimintatapoja, jotka voidaan helposti soveltaa osaksi perheiden arkea.
Lähiliikuntapaikat ovat tärkeitä maaseudulla Kylissä ja yhteisöissä tapahtuva liikkuminen on usein sosiaalista ja se vahvistaa myös ystävyyssuhteita ja yhteisöllisyyttä. On tärkeää, että liikuntapaikat ja -palvelut ovat helposti saavutettavissa, jotta mahdollisimman moni voi hyödyntää niitä. Moni kylä ylläpitää lähiliikuntapaikkoja latuja, kaukaloita, kenttiä, uimarantoja, kuntosaleja ja liikuntasaleja. Liikkua voi myös vaikkapa lähimetsässä. Hankkeessa tehdyistä videoista saa ideoita metsässä liikkumiseen. Katso videot täältä
Kevään liikuntakampanja käynnissä Liikuntakampanjan kautta kylät keräävät liikuntasuorituksia ja voivat voittaa liikuntavälinepaketteja. Mukana on tällä kertaa yhteensä 7 kylää, Sysmästä, Pertunmaalta sekä Orimattilasta. Viime syksynä mukana oli 20 kylää ja liikuntasuorituksien kirjauksia tehtiin yhteensä 2414. Kevätkampanja on käynnissä 1.3.-31.5.2025 välisen ajan ja jokaisesta perheen kanssa yhdessä tehdystä liikuntasuorituksesta voi tehdä kirjauksen kylille jaettujen QR-koodien avulla.
Tutustu hankkeen materiaaleihin Hanke tuottaa myös materiaaleja liikunnan tukemiseksi. Materiaalipankissa mm. palloilupassi ja retkeilypassi, jotka aktivoivat perheitä liikkumaan yhdessä. Yhdistystoimija voi ladata valmiit materiaalit mm. kesäolympialaisten, luontorastien tai vaikkapa metsäbingon järjestämiseksi. Materiaalipankki löytyy täältä.
Kutsu kylään Hanke näkyy kylissä, tapahtumissa ja erilaisissa kohtaamisissa, joissa levitetään liikuntatietoutta mahdollisimman laajasti. Tavoitteena on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parantaminen, liikunnallisen aktiivisuuden lisääminen ja yhteisöllisyyden vahvistaminen. Mikäli sinulla tapahtumaidea tai toive liikunnan lisäämiseksi kylässäsi ota yhteyttä: Hankepäällikkö Marjo Vänskä marjo.vanska@phlu.fi p.041 310 7159
Missä etätyö onnistuu parhaiten? – Vastaa kyselyyn!
01/07/2025
Talkootyölistat kuntoon – digitaalisesti
24/06/2025
Päijänne-Leaderissa lomaillaan!
19/06/2025
Rainion mehuasema etsii jatkajaa – tunnettu mehukeidas Heinolassa
27/06/2025
Yhdistysaktiivi Rauno Grönroos on ollut ”rekenä jos kelkkanakin”
13/06/2025