Tule mukaan hallitustyöskentelyyn!

11/10/2024

Kirjoittanut: Anu

Päijänne-Leader

Tule mukaan päätöksentekijäksi!
Päijänne-Leader ry:n syyskokous järjestetään 21.11.2024. Syyskokous valitsee hallituksen jäsenet seuraavalle kahden vuoden toimikaudelle. Valittava hallitus pääsee kehittämään toiminta-aluettamme Hyvän elämän Päijät-Häme 2023–2027 -strategian mukaisesti.

Leader-toiminta
Leader-toimintaa ohjaavat 7 periaatetta: paikallinen kumppanuus, alueperusteisuus, monialaisuus, alhaalta ylös lähtevä hallinto, yhteistyö, verkostoituminen ja innovatiivisuus. Näistä periaatteista erityisesti paikallinen kumppanuus ja alhaalta ylös lähtevä hallinto taataan paikallisella päätöksenteolla, eli Leader-hallitustyöskentelyllä.

Millaista on Leader-hallitustyö?
Leader-hallitustyöskentely on erinomainen tilaisuus päästä vaikuttamaan paikalliseen kehittämiseen. Hallitus päättää alueella rahoitettavista yleishyödyllisistä kehittämishankkeista ja yritystuista, sekä yhdistyksen toiminnan suunnittelusta ja resursoinnista. Hallituksen jäsenet tuovat Leader-työhön oman alueensa ja alansa asiantuntijuutta ja verkostoja.
Hallitus kokoontuu 7-10 kertaa vuodesta. Hallitustyöskentelyä tehdään sekä etäyhteyksien kautta, että läsnäolokokouksin. Hallitustyöskentelystä maksetaan kokouspalkkio, mikäli hallitustyöskentely ei kuulu viranhoitoon.

Leader-hallituksen kokoonpano
Yhdistyksemme hallituksessa on tällä hetkellä 15 varsinaista- ja 6 varajäsentä. Hallitus koostuu ehdottoman kolmikannan mukaisesti alueemme kuntien, yhdistysten ja paikallisten asukkaiden edustajista ja kiertojärjestys takaa sen, että hallituksessa on laaja seudullinen edustus.

Yksityisen kolmikannan edustajia etsitään nyt erityisesti Sysmän, Pertunmaan, Padasjoen ja Kärkölän kunnista. Yhdistysedustajalle taas paikka löytyisi Padasjoen, Kärkölän ja Orimattilan kuntien alueilta.

Kunnat nimeävät itse hallituksen varsinaiset ja varajäsenet. Vuosille 2025-2026 kuntaedustuksesta huolehtivat Hartola, Heinola, Asikkala, Hollola ja Lahti.

Tässä täsmennystä kunkin kolmikannan edustuksesta:

Yksityinen, eli maaseudun asukas

Erityisen tärkeää on se, että kolmasosa hallituksen jäsenistä on sellaisia paikallisia maaseudun asukkaita, jotka eivät edusta työnsä tai muun asemansa vuoksi paikallista julkista hallintoa tai sellaisia yhdistyksiä ja suuria yrityksiä, joiden kiinnostuksen kohteissa ovat toimintaryhmän toimialaan kuuluvat asiat. Jos yrittäjä kuuluu samalla paikallisen yrittäjäyhdistyksen hallitukseen, silloin hän edustaa muitakin kuin itseään eli hän on yhdistyskiintiössä. Yksittäiset pienyrittäjät (alle 10 htv) kuuluvat maaseudun asukkaiden kiintiöön.

Yhdistys eli paikallisen yhteisön edustaja

Ovat maaseudun kehittämistyöhön liittyvissä organisaatioissa päättävässä asemassa olevat henkilöt kuten kyläyhdistysten, kylätoimikuntien, 4H-yhdistysten, Mannerheimin lastensuojeluliiton, metsästysseurojen, tuottaja- ja neuvontajärjestöjen, maa- ja kotitalousseurojen, yrittäjäyhdistysten, nuorisoseurojen, maamiesseurojen tai muiden vastaavien toimijoiden hallitusten puheenjohtajat ja jäsenet tai näiden johtavassa asemassa olevat työntekijät.

Kunta eli paikallinen julkinen hallinto

Kuntien luottamushenkilöt ja viranhaltijat kuuluvat paikallisen julkisen hallinnon kiintiöön. Paikallisen julkisen tahon edustajia ovat kunnanvaltuutetut (myös varajäsenet, harkinnan mukaan esim. 7. varajäsen), kunnanhallitusten jäsenet, kunnanjohtaja, kunnansihteeri, elinkeinoasiamies, maaseutusihteeri, kunnaninsinööri sekä sellaisten oppilaitosten johtajat, jotka ovat mahdollisia tuen hakijoita. Lisäksi kunnan edustajiksi katsotaan sellaisten lautakuntien tai kunnan asettamien toimikuntien puheenjohtajat (ei jäsenet), joiden tehtäväkenttään kuuluvat maaseudun kehittämisasiat. Maakuntaliittojen ja seurakuntien johtavassa asemassa olevat työntekijät ja luottamusmiehet (esim. maakuntajohtajat, kirkkoherrat, maakuntaliiton valtuuston ja kirkkovaltuuston jäsenet) kuuluvat julkisen hallinnon kolmannekseen.

 

Kiinnostuitko?

Mikä olet kiinnostunut hallitustyöskentelystä, ole yhteydessä viimeistään 16.11.2024 sähköpostilla os. toimisto@paijanne-leader.fi. Kerro samalla mitä kolmikannan tahoa edustaisit.

 

Palaa ajankohtaisiin

Aiemmat

Hollolan nuorisoseurantalo Kukkoa ei olisi ilman Leader-rahoitusta

14/10/2024

Lusin kylätaloon luodaan toimintakonseptia

10/10/2024

Yritysryhmähankkeista potkua alueen pienyritysten kehittymiseen

19/09/2024

Investointituen leikkaukset astuivat voimaan – Pohjoisen Päijät-Hämeen haasteet syvenevät

10/10/2024

Haluaisitko asua viisaassa kylässä? Tule mukaan!

13/09/2024