Tulevaisuussopimus tuo alueiden ja asukkaiden äänen osaksi kuntien päätöksentekoa – Heinola mukana pilottihankkeessa

20/02/2026

Kirjoittanut: Päijänne-Leader

Päijänne-Leader

Heinolan kaupunki pääsi mukaan Sitran ja Suomen Kylät ry:n pilottihankkeeseen. Hankkeen maistiaisia pääsee kuulemaan 5.3.2026 Heinolan järjestöjen illassa sekä Kylien ja kortteleiden illassa 31.3. Hanke jatkuu vuoden 2026 loppuun asti.

Hankkeessa luodaan Tulevaisuussopimus-toimintamalli, jossa alueiden ja asukkaiden ääni huomioidaan vahvemmin päätöksenteossa. Hankkeen toimenpiteillä tehdään kylä- ja korttelitoimijoiden merkitys ja potentiaali näkyväksi sekä rakennetaan kunnassa tulevaisuusvaltaa, joka perustuu kaikkien asukkaiden osallistumiseen.
Tulevaisuussopimuksessa tulisi näkyä moniäänisyys ja esimerkiksi myös nuoria, maahanmuuttajia ja monipaikkaisia asukkaita kannustetaan osallistumaan yhteistyöhön. Heinolassa Tulevaisuussopimus linkittyy luontevasti kaupungin osallisuustyöhön.

”Mielestäni hanke edistää alueiden ja kunnan välistä vuoropuhelua sekä syventää yhteisymmärrystä tulevaisuuden kannalta tärkeistä kehittämisen kohteista”, pohtii yhteisöaktivaattori Tiina Västilä Päijänne-Leader ry:stä.

Tulevaisuussopimus -hanketta toteuttaa Suomen Kylät ry ja paikallisesta koordinaatiosta vastaa Päijät-Hämeen Kylät ja Päijänne-Leader ry. Kehitystyö tehdään kuuden maakunnan alueella, ja muina pilottikuntina toimivat Lapua, Nivala, Siilinjärvi, Sodankylä ja Vöyri. Hanketta rahoittavat Sitra osana Tulevaisuusvalta-ohjelmaa sekä Keskitien säätiö.

Lisätiedot:
Tiina Västilä
tiina.vastila@paijanne-leader.fi
Yhteisöaktivaattori
044 902 2314

Kuva: Noora Kumpulainen

Palaa ajankohtaisiin

Aiemmat

Kyläradioharjoitus vahvistaa Orimattilan kylien varautumista

18/09/2026

Älykkäät ja varautuvat kylät opintoretki 15.-16.10.2026

01/09/2026

Varautumishanke vauhdilla käyntiin

21/08/2026

Omply-laitteiden käyttöönottotilaisuudet Lusissa ja Kuortissa 10.9.

20/08/2026

Tennilän kyläkoulun vanha ulkorakennus saa uuden elämän

13/08/2026