Järvikunnan nuoret hankkivat Nuoriso-Leader tuella nuorten olkkariin pelivälineitä

04/02/2025

Kirjoittanut: Päijänne-Leader

Päijänne-Leader

Viime kesänä Mallusjoen nuorisoseurantalolla nuoret remontoivat itselleen olohuoneen, jossa voi kokoontua ja viettää aikaa. Nuoriso-Leader rahoituksen avulla hankittiin alkuvuodesta olohuoneeseen pelikonsoli, äänentoistolaite sekä lautapelejä. Nuoret ovat itse olleet aktiivisia suunnittelemaan projektia sekä miettimään mm. hankintojen kustannuksia. Hankintoihin kerättiin myös itse varoja toteuttamalla arpajaiset Nuorisoseuran pikkujouluissa. Projektin tukena ollut Heidi kertoo, että on tärkeä mahdollistaa nuorille viihtyisä paikallinen kokoontumispaikka, sillä kulkeminen Orimattilan keskustaan on haastavaa.

Nuoriso-Leader projektirahaa voi hakea yhdistykset, nuorten ryhmä tai nuorisoyritys esimerkiksi tapahtumiin tai erilaisiin hankintoihin. Projektirahan suuruus on 500 € ja sitä voi hakea sähköisellä lomakkeella Päijänne-Leaderin kautta. Tarvittaessa voit olla yhteydessä tai kysyä lisää kylä- ja nuorisoaktivaattori Tiina Västilältä.

Kuva: Heidi Heikkilä

Palaa ajankohtaisiin

Aiemmat

Digitaaliset tarinapolut ja pelillisyys tuovat uutta potkua Päijät-Hämeen kylämatkailuun

03/07/2026

Kevään 2026 hankepäätöksien yhteenvetoa

12/06/2026

Maatilahautomo hautumassa

11/06/2026

Omplyn etävastaanottolaitteet tulevat Lusiin ja Kuorttiin

10/06/2026

Ruoka on huoltovarmuutta, mutta ennen kaikkea ihmisiä

10/06/2026